SarjakuvaOulu
Oulun sarjakuvaseura on vuonna 1980 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on toiminnallaan pitää virkeänä oululaista sarjakuvakulttuuria.
Kaikki sarjakuvista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan sarjakuvatapaamisiin joka kuun ensimmäisenä torstaina ja säännöllisen epäsäännöllisesti järjestettäviin lukupiireihin. Lue lisää toiminnasta...
|
Linkkejä
|
Skrew you -tunnustuspalkinto
Oulun sarjakuvaseura ry jakoi Pohjois-Suomen kirjamessuilla 11.6.2011 kaksi Skrew you -tunnustuspalkintoa sarjakuvan hyväksi tehdystä työstä. Tunnustuksen saivat sarjakuvaneuvos Ilpo Koskela ja sarjakuvantekijä Esa Holopainen.
Jaetut tunnustukset olivat ensimmäiset Oulun sarjakuvaseuran historiassa.
"Nimi tunnustukselle löytyi Oulussa 1980- ja 1990-luvuilla ilmestyneen Ruuvari-sarjakuvalehden ensimmäisistä numeroista. Seura tulee jakamaan tunnustuksia aina sopivan tilaisuuden tullen", kertoo puheenjohtaja Harri Filppa.
Ilpo Koskela on ollut mukana lähes kaikessa pohjoisen Suomen sarjakuvaan liittyvässä toiminnassa. Valtakunnallisestikin palkittu tekijä on 1980-luvun alusta lähtien sarjakuvien julkaisemisen lisäksi ollut mukana kehittämässä sarjakuvaopetusta Oulussa ja Limingassa ja johtanut Kemin sarjakuvafestivaaleja. Koskelan sarjakuvia on käännetty englanniksi ja ruotsiksi. Tekijän 30-vuotistaiteilijajuhlanäyttely on parhaillaan esillä Turussa.
Esa Holopainen palkitaan erityisesti Tyrnävän verikoirien kaksikymmenvuotisesta taipaleesta. Sarjakuva alkoi ilmestyä Oulun ylioppilaslehdessä 1989 ja sai päätöksen toukokuussa 2011. Holopaisen toiminta sarjakuvaopettajana ja -tapahtumajärjestäjänä Muhoksella ansaitsee myös kiitoksen. Suurelle yleisölle Holopainen lienee tutuin Kalevan verkkosivuilla julkaistavasta Naapurit -sarjasta.
Oulun sarjakuvaseura on vuonna 1980 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on toiminnallaan pitää virkeänä oululaista sarjakuvakulttuuria. Seura julkaisee myös Ruutukaava -sarjakuvaverkkolehteä.
"Yleinen kiinnostus sarjakuvaa kohtaan on kasvanut edellisien vuosien aikana. Oulun sarjakuvaseura järjestää joka kuun ensimmäisenä torstaina sarjakuvatapaamisen, jonne kaikki sarjakuvista kiinnostuneet ovat tervetulleita", kertoo puheenjohtaja Harri Filppa.
|
|
Tulevat tapahtumat
17.5.2012
klo 18-
Lukupiiri - Rumin sarjakuva
Tähtitornin kahvila
|
2.-31.5.2012
Tutkimusretki sarjakuvaan -näyttely
Kajaanin kaupungin kirjaston vitriinit, seminaarinkatu 15
|
7.6.2012
klo 19-
Sarjakuvatapaaminen,
Kulttuuritalo Valve, Kahvila Minttu, Hallituskatu 7
klo 21- jatkamme Lentävässä lautasessa musavisan merkeissä
|
5.7.2012
klo 19-
Sarjakuvatapaaminen,
Piknik tähtitornin kahvilan lähimaastossa. Sateen sattuessa olemme sisätiloissa.
Omat eväät voi halutessaan ottaa puistoon mukaan.
|
Tervetuloa
Lisätietoa tapahtumista...
Tulevat teemat
#11 Porhot
deadline 31.5.
|
Lisätietoa teemoista...
Oulun sarjakuvaseura ja Ruutukaava löytyy myös facebookista...
|